Hajanaista pohdintaa

Tuossa taas ajan ja mielenkiinnon salliessa, tuli lueskeltua ansiokkaiden kirjoittajien blogeja. Yksi niistä oli Yrjö Perskeles ja yksi hänen kirjoitukseensa laittama kommentti sai hiukan pohdiskelemaan ikäluokkaamme. Eli 60-luvulla syntyneitä, osin pohdinnat pätee myös varmaankin myös 50-luvun loppupuolella syntyneisiin.

Ykä sanoo:

Joo, enhän minäkään kyllä mummaani tarvinnut sen takia, että olis ollu olkapäätä johon itkeä. Isovanhemmat vaan toivat elämään semmosta mukavaa pullantuoksua ja sanoisinko vanhemman ihmisen viisautta. Me molemmat ollaan vissiin kumminkin semmosta sukupolvea, joka ei tarvinnut tietokonepelejä, tekemistä löytyi muutenkin, mutta ollaan myös sellaista sukupolvea, joka älysi välillä pysähtyä ja kuunnella. Vanhusten jutuista löytyi tuulahdus menneiltä ajoilta, ja niitä oli kiva kuunnella.

Asia on varmasti pitkälle noin, joka suhteessa. Lisäksi meillä, varsinkin pojanklopeilla oli yllättävän paljon vapautta tehdä kolttosia – ja saada niistä kolttosista ihan ansaitusti punertava pers’nahka. Ja ei hyvä lukija, punertamisen syynä ei ollut papit tai muut poikakuoron johtajat jotka tykkäävät harjoittaa peräpuolisinfoniaa, vaan ihan tervejärkiset ukit ja isät, remmi tai koivuniemen herra apulaisinaan.

Olemme oikeastaan melkoisen etuoikeutettu ikäryhmä, olemme saaneet lapsuudessa ja nuoruudessa nähdä kuinka isovanhempiemme ja vanhempiemme kova työ on nostanut maamme ahdingosta siksi hyvinvointiyhteiskunnaksi joka nykyään maksaa sinunkin opintosi, terveytesi jne.

Olemme myös etuoikeutettu ikäryhmä siksi, että olimme nuoria aikuisia, kun tuon hyvinvointiyhteiskunnan alasajo alkoi.

Olemme myös etuoikeutettuja siksi, että näemme edelleen kuinka johtajamme kilpaa myyvät vanhempiemme ja isovanhempiemme työtä ja saavutuksia vieraille. Myyvät arvomme kansana ja yksilönä.

Ja etuoikeutemme sen kun jatkuu, olemme ikäryhmä, että kaiken tuon edellä olevan lisäksi, saamme nähdä yhteiskuntamme tuhon. Kuka olisi uskonut siinä riemun huumassa, kun itäinen naapurimme lakkasi olemasta työläisen ainoa ja oikea paratiisi, että saame nähdä myös tämän kaiken?

Me olemme myös etuoikeutettuja jos olemme osanneet saada omat lapsemme kuuntelemaan, kuten itse kuuntelimme aikoinaan. Meillä isolla osalla on jo lapsia äänestysiässä, tai ainakin lähestyvät sitä hyvää vauhtia.

Jos olemme osanneet nauttia siitä upeasta etuoikeudesta jonka nainen ja mies voi saada, niin maallamme on vielä mahdollisuus. Ja se etuoikeus on vanhemmuus, siis ymmärrä hyvä lukija v a n h e m m u u s. Ja ei, vanhemmuus ei tarkoita olemista lapsen paras kaveri, ne lapsi saa etsiä ihan muualta.

Viekö EU myös pohjavetemme – ilmaisin?

Mainiosti kirjoittava Turjalainen kirjoitti nyt aiheesta joka saatava pikaisesti julkiseen levitykseen.

Kullervo kirjoitti joku aika sitten hieman toisista aiheista, tästä ja tästä,  mutta noilla kirjoituksissa on kohtia jotka ainakin allekirjoittaneen mielestä herättää vilunväreitä, kun ne yhdistää Turjalaisen kirjoitukseen.

Tarkoitan nimeä Villi Pohjola, Eurooppa on tuhonnut oman luontonsa ja pohjavetensä liki täydellisesti – ja mistä noita luonnon aarteita löytyy kuin suomesta? Koskematonta erämaata pohjavesineen kaikkineen. Eliitti tarvitsee paikkoja joissa rentoutua ja nauttia mökkeilystä ilman pelkoa törmäämisestä rahvaaseen. Ihan oikeaan Neuvostoliitto tyyliin.

Voitte pitää allekirjoittanutta ufojen näkijänä tai miehenä jonka yläpää olisi syytä kääriä folioon, mutta noilla asioilla on yhteys – eikä se yhteys ole eduksi maalle nimeltä Suomi eikä siinä maassa elävälle kansalle.

Kulttuurinen rikkaus

Turistin blogista bongattu Hyysärin juttu Murteet ovat teennäisiä ja tyhmiä, pistää taas ajattelemaan tuota kaksinaismoralismin hienoutta kyseisessä lehdessä.

Tuo kirjoitus on toki linjassa kyseisen roskalehden tarjonnassa joka perustuu kulttuuriseen rikastamiseen ja suomalaisuuden halveeraamiseen.

Ihan pienesti maalaisjärjellä ajatellen, rikkaus ja arvo määräytyy pitkälti sen mukaan miten yleistä kyseinen kultamuna on. Meidän kielemme, murteineen, on yksi maailman harvinaisempia ja sen kautta siis arvokasta. Ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Toisaalta voisin hyvinkin olla Virpi Salmen kanssa samaa mieltä täysin varauksetta jos hän olisi kirjoituksessaan maininnut muut murteetkin. On melkoisen moraalitonta puhua tämmöistä, näkemättä metsää puilta.

Murteiden aitous on kupla, johon kansa uskoo kuin Lordin uusiin maskeihin.

Oikeasti murteet on tarkoitettu puhuttaviksi niillä alueilla, joilla ne ovat syntyneet. Kun ihminen muuttaa asuinaluetta, vaikkapa Laitilasta pääkaupunkiseudulle, luonnollista on pikemminkin se, että vanha murre katoaa ja puhe yleiskielistyy.

Jos murteeseen takertuu, sillä alkaa elämöidä ja sillä aletaan arvottaa ihmisiä eri luokkiin, ollaan ihan yhtä lähellä aitouden ydintä kuin feikkikarjalaiset blondit euroviisuvoittoa.

Kyllä, minustakin ne murteet voisi jättää sinne kotiseudulle, kun esimerkiksi muuttaa Somaliasta Suomeen, sanotaan nyt vaikka pääkaupunkiseudulle, niin pitäisi jokaisen tajuta puhua siellä vallitsevaa yleiskieltä – joka Suomessa yllättäen on Suomi.

Ainoa kupla mikä asiassa on, on tuo teennäinen paskajauhaminen lehdessä nimeltä Totuus.

Tony Halme – Kuolemattomat

Siinäpä joitain kuolemattomia totuuksia, joille kaikenmaaliman Hazardit jne eivät mitään. Ei edes tekeytymällä feministiseen tapaan uhriksi “en osaa kirjoittaa – säälikää minua”. 

Voih kyynel ja jokunen itkupotkuraivari…

"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu".

"Somalimukulat uhoaa jo lehdissäkin, että ne on Stadin kovin jengi. Kyllä sen verran pitää meidän kasvavasta nuorisosta löytyä yritystä, että näytetään, kuka on isäntä talossa. Jätetään se liiman imppaaminen vähän vähemmälle ja pannaan paikat kuntoon, niin mummotkin uskaltaa taas liikkua steissillä".

"Mä istuin yhtenä päivänä katukahvilassa Esplanadilla mukavassa seurassa. Silloin siihen tallusteli Abu-Papu ja sen kaveri Bingo-Bango suoraan päiväunilta. Ne haki jostain pari tuolia ja tunki röyhkeästi kahden suomalaisen tytön pöytään näiden kielloista huolimatta. Huomautin niille kohteliaasi: – Mä en tiedä, millainen istumajärjestys siellä teidän kamelinpaskaleirinuotiolla yleensä on, mutta täällä Suomessa ei nimitellä naisia eikä tungeta ilman lupaa toisten pöytään. Alkakaa kalppia takaisin rautatieasemalle. Tehän ootte varmaan VR:llä töissä, kun te siellä asemalla aina roikutte. Siinä vaiheessa mä nippasin sen pihalle koko terassilta ja se pyllähti kaaressa perseelleen jalkakäytävälle. Kännykkä sillä oli kädessä jo ennen kuin ilmalento päättyi ja hirvee molotus alkoi välittömästi".

"Jos kerran taiteilijaeläkettä myönnetään kaiken maailman savikukon pyörittäjille ja runon rustaajille, joiden kippoja ja kirjoja on nähnyt ehkä viisi ihmistä, niin kyllä musta samalla tavalla pitäisi tukea entisiä urheilijoita. On ihan yhtä rankkaa treenata joka päivä 25 vuotta urheilua, kuin puhallella vähän lavalla nuotteja paskatorveen tai sutia baskeri silmillä kännissä pillunkuvia tauluun".

"Mä lupaan tässä ja nyt maksaa bensat jokaiseen Ladaan, jolla suomalaiset kommunistimaanpetturit tsörää punanen pipo päässä ikuisesti helvettiin  täältä… ei muuta kuin balalaikka perseeseen ja rajalle".

Mä olen ollut niin monella ovella aikoinaan vahdissa, että mä voin hyvin ottaa saman homman eduskunnassakin. Mä menen pääovelle seisomaan ennen täysistuntoa ja pidän huolen siitä, että sisään pääsee vain rehellisiä ja isänmaallisia syntyperäisiä Suomen kansalaisia niin kuin laissa sanotaan".

"Mitä hyötyä meille yleensä on koko Kiasmasta? Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa, että onpa uskomattoman hienoa taidetta".

"Jos Pate Pallinaama vetää kaks litraa pirtua ja ämpärillisen pillereitä ja rupee näkeen näkyjä ja lyö mua lapiolla päähän ja leikkaa mattoveitsellä multa munat irti, niin kyllä se sattuu niin vitusti. Ei se lievennä ainakaan mun haaroja tippaakaan, vaikka Pate ois kuuden promillen kännissä ja pilleripölyssä".

“Jos miestä ei kotityöt huvita eikä se saa muijaansa siivoamaan, niin silloin sillä on vääränlainen muija. Jos taas nainen ei saa ukkoaan imuroimaan ja puhumaan joka päivä kolme tuntia parisuhteen filosofiasta, niin vaihtakoon miestä. Uusi löytyy varmasti vaikka ympäristöministeriöstä, tohvelitehtaasta tai kehitysmaakaupasta.  Marja-Liisa Kirvesniemessä on pikkaisen mallia kaiken maailman nenärengasfeministeille, joiden ainoa saavutus elämässä on sadantonnin opintolaina, tupakalta löyhkäävä hengitys ja hermoromahduksen saaneet vanhemmat. Mutta niinhän se on. Näyttäkää mulle tyytyväinen feministi, niin mä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän".

Älykäs feministi – kaksipäinen gorilla?

Sain tänään eräältä ystävältäni hauskan meilin. Tämä ystävä on Nainen, älykäs, erittäin viisas ja vieläpä kaunis semmoinen – ai niin, ja blondi. 😉

Pistänpä tähän tuon jutun hieman muokattuna, sillä se sopii nykyiseen yhteiskuntaan kuin uskonsuojattu moniosaaja alfa-uros feministin sänkyyn.

Älykkäimpienkin rotujen joukoissa on joukoittain feministejä, joiden aivojen koko on lähempänä gorillan kuin kehittyneimpien miestenaivojen kokoa. Feministien huonommuus miehiin verrattuna on niin ilmeinen, että sitä ei pidä epäillä hetkeäkään.

Kaikki psykologit, jotka ovat tutkineet feministien älykkyyttä, runoilijat ja kirjailijat samoin, tunnustavat, että feministit edustavat ihmisen kehityksen alkeellisempia muotoja. He (feministit) ovat lähempänä villi-ihmistä ja lapsia kuin aikuisia, sivistyneitä miehiä.

Feministi on oikukas ja tasapainoton. Häneltä puuttuu kyky ajatella loogisesti. On tosin muutamia lahjakkaita feministejä, jotka ovat selvästi keskitason miehen yläpuolella. He ovat kuitenkin samanlaisia poikkeuksia kuin mikä tahansa hirviö, esimerkiksi kaksipäinen gorilla. Voimme unohtaa feministit kun puhumme älykkyydestä. (Gustave Le Bon, 1879)

Joskus on vaan pakko – ihan pakko. Ei vaan voi mitään. Tai ehkä tämä oli vaan kritiikkiä.

*haukotus*

Koulutettuja pyllynpyyhkijöitä?

Taustavaikuttajan blogia lukiessa törmäilin tämmöiseen, mielenkiintoiseen kirjoitukseen. Tarina löytyy kokonaisuudessaan englanniksi täältä ja suomeksi täältä.

Lisään suomennoksen myös tähän, jos sinä, mahdollinen lukijani, satut olemaan yhtä laiska kuin tämän kirjoittaja, niin pääset helpommalla. Jäljempänä sitten hiukan omia höpinöitä asiaan.

Haastateltavana on siis tanskalainen psykologi Nicolai Sennels. Haastattelun on tehnyt M.K.Korpela, Homma Foorumilta ja suomennoksen Veikko Suvanto.

Nicolai, kertoisitko lyhyesti tähänastisen elämäntarinasi?

Synnyin vuonna 1976 ja kasvoin Tanskan maaseudulla. Opiskellessani Kööpenhaminassa toimin teinejä avustavana sosiaalityöntekijänä. Psykologian opintojeni aikana soitin myös muutaman vuoden ajan puoliammattilaisessa rockbändissä. Olen tehnyt koko aikuisikäni työtä ongelmanuorten kanssa. Minun on aina ollut helppoa pitää heistä, saada heihin yhteys ja auttaa heitä. Olen kehitellyt uudenlaisia terapiamuotoja, etenkin musliminuorille, ja niitä on kehuttu monissa ammattilehdissä, sanomalehdissä ja radiossa.

Milloin aloit kiinnostua integraatioon ja islamiin liittyvistä kysymyksistä?

Kymmenen vuotta sitten Tanskassa sattui kammottava tapaus. Neljä muslimipoikaa raahasi nuorta naista tukasta pitkin Kööpenhaminan suurinta ostoskatua Strøgetia ja yritti raiskata tämän. Vaikka nainen huusi ja oli selvää että jotakin hirveää oli tekeillä, kukaan ei tehnyt elettäkään estääkseen tätä tapahtumasta. Kuvitelkaa: nuorta naista raahataan pitkin Tanskan vilkkainta ostoskatua eikä kukaan puutu tähän mitenkään. Pahinta mitä itsetunnolleen, henkilökohtaiselle etiikalleen ja humanistisille arvoilleen voi tehdä on olla estämättä pahan tapahtumista, vaikka se sitten merkitsisikin työtoverien, ystävien tai suvun paheksuntaa tai jopa mustaa silmää. Jos autamme heikompiamme vain silloin kun se ei merkitse minkäänlaista riskiä meille itsellemme, olemme hyödyttömiä pelkureita. Nykyään tämä auttaminen ei ole niinkään fyysistä – joskin kaikkien miesten pitäisi mielestäni oppia kamppailutaitoja joko taistelulajeissa tai armeijassa – vaan pikemminkin henkistä. Kirjeiden kirjoittaminen yleisönosastoihin, blogin pitäminen, rehellisten ajatustensa ilmaiseminen keskustelun siirtyessä lounastauolla islamiin tai maahanmuuttoon – kaikki tällainen auttaa paljon. Sen sijaan passiivisena pysyminen samalla kun naisia kohdellaan kaltoin ja epäonnistunut integraatio uhkaa koko arvojärjestelmäämme ja hyvinvointivaltioitamme merkitsee vastuusta vetäytymistä. Etenkin miesten tulisi suhtautua vakavasti osaansa naisten suojelijoina.

Kuten suurin osa tanskalaisista, minäkin olin järkyttynyt raiskaustapauksesta kuullessani. Sekä tapauksen brutaalisuus että naisen jääminen vaille apua tuntui hirvittävältä. Ennen tätä tapausta en ollut ottanut islamin ja muslimimaahanmuuton kritiikkiä kuuleviin korviini, mutta sen jälkeen aloin kuunnella vakavissani. Noihin aikoihin olin edelleen varma että integraatio onnistuisi ennen pitkää ja että jännitteet etnisten ryhmien välillä johtuivat pääasiassa yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Pelkäsin myös arvostelua muiden taholta siinä määrin etten kertonut heille epäilyksistäni. Nyt on toisin: en enää äänestä sosiaalidemokraatteja enkä välitä siitä mitä ihmiset ajattelevat muslimikulttuuria yms. koskevista mielipiteistäni. En ole myöskään enää passiivinen – tunnen kunnia-asiakseni puolustaa alistettuja musliminaisia ja vapauksiamme ja näyttää ihmisille, että meillä on oikeus sanoa kakistelematta mitä mieltä olemme islamista ja muslimimaahanmuutosta.

Sivumennen sanoen: kävi sattumalta niin, että kolme noista neljästä muslimipojasta tuomittiin joksikin aikaa laitokseen jossa minä olin tuolloin töissä. He olivat epävarmoja, hämmentyneitä nuoria miehiä, joilla oli muslimimiehille liiankin tyypilliset sovinistiset asenteet ja voimakas uhrimentaliteetti eikä mitään varsinaisia elämänarvoja, paitsi pyrkimys saada mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kertoisitko konfliktistasi Kööpenhaminan kaupunginhallituksen kanssa?

Tehtyäni vuosia töitä sekä tanskalais- että muslimilasten ja -nuorten kanssa minulle oli valjennut, että näiden kahden kulttuurin välillä on hyvin syviä psykologisia eroja. Nämä erot ovat niin syvällekäyviä että muslimien täytyisi luopua monista perustavista arvoistaan voidakseen integroitua yhteiskuntaamme ja tuntea itsensä tanskalaisiksi, suomalaisiksi, saksalaisiksi jne.

Koska olen rikollisuuteen ja maahanmuuttajiin erikoistunut psykologi, Kööpenhaminan integraatiovastaava Jakob Hougaard kutsui minut osallistumaan integraatiota käsittelevään konferenssiin kaupungintalolla. Keskustelu koski rikollisia maahanmuuttajia, maahanmuuttajia ja integraatiota, maahanmuuttajia ja terrorismia, maahanmuuttajia ja rinnakkaisyhteiskuntia jne. Minua alkoi ärsyttää keskustelun yleinen kulku, sillä kaikki osanottajat niputtivat ”maahanmuuttajat” yhteen ikään kuin he kaikki tulisivat samasta kulttuurista. Esitin omana käsityksenäni että suurin osa ongelmallisista maahanmuuttajista tulee muslimikulttuureista ja että meidän tulisi ratkaisuja ja toimintamalleja miettiessämme ottaa huomioon kulttuuriset tekijät. Tämä oli liian suoraa puhetta sekä Hougaardille että suurimmalle osalle keskustelijoista. Toinen keskustelu konferenssissa koski sitä että meidän pitäisi auttaa rikollisia maahanmuuttajia löytämään rauha elämässään rohkaisemalla heitä suuremmassa määrin uskonnon pariin. Tällöin minä muistutin Hougaardia ja muita keskustelijoita monista Koraanin kohdista, joissa yllytetään muslimeja tekemään rikoksia – ja että monet Kööpenhaminan moskeijoista tiedetään erittäin radikaaleiksi. Tämäkin oli poliitikoille liikaa.

Sittemmin olen väitellyt Kööpenhaminan pormestarin kanssa sanomalehti Jyllands-Postenin nettisivuilla pitämässäni blogissa nimeltä ”Kulttuurien kuilu”. Debatti alkoi siitä että hän lupasi kustantaa muslimien uskonnolliset juhlat, jos nämä auttaisivat häntä tulemaan valituksi uudelleen paikallisissa vaaleissa 17. 11. 2009. Hän ei muuten voittanut vaaleja. Valitettavasti voittaja, Klaus Bondam, on tavallaan vielä huonompi vaihtoehto: koska hän on avoimesti homoseksuaali ja käyttää meikkiä, hänellä tulee luultavasti olemaan vaikeuksia kommunikoida muslimiyhteisön kanssa.

Miksi muslimien kanssa on niin vaikea saada aikaan dialogia korkeasta rikollisuusasteesta ja integraatio-ongelmista?

Syy piilee kulttuuripsykologiassa. Muslimikulttuurissa ihmiset katsovat, että heidän elämäänsä kontrolloivat pääasiassa ulkopuoliset tekijät: islam, Allah, imaami, perheen isä, kulttuurin normit ja perinteet sekä – aina kun ilmenee jokin ongelma – vääräuskoiset ja etenkin vääräuskoiset auktoriteetit. Länsimaisessa kulttuurissa tilanne on monessa suhteessa päinvastainen. Katsomme olevamme itse vastuussa elämästämme. Pidämme motivaatiotamme, elämänkatsomustamme, ajattelutapaamme, kommunikointi- ja toimintatapojamme tärkeimpinä elämäämme vaikuttavina tekijöinä. Siksi meillä on niin paljon psykiatreja ja terapeutteja, suuri määrä yhteiskuntatieteitä, rivikaupalla elämänhallintakirjoja yms., jotka on kirjoitettu sisintä elämäämme ajatellen ja perustuvat sille ajatukselle että me luomme ja hallitsemme itse elämäämme. Nämä asiat ja tämä katsantokanta puuttuvat muslimikulttuurista. Jos olet muslimi ja sinulla on jokin ongelma, sinua ei ole kasvatettu  ajattelemaan: ”Mitä teen väärin koska joudun jatkuvasti vaikeuksiin?” Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”

Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt  saman  havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”

Niinpä monet muslimit ovat sitä mieltä etteivät he ole itse vastuussa ongelmistaan. Ja on vaikea puhua ihmiselle hänen ongelmistaan jos hänen mielestään kaikki on jonkun muun syytä…

Liittyykö rikollinen käyttäytyminen jotenkin kasvatukseen?

Mitä suurimmassa määrin. Hyvän kasvatuksen saaneilla ihmisillä on yleensä hyvä itsetunto, he ovat yleensä hyväntuulisia ja osaavat ratkaista ongelmansa rakentavalla tavalla. Heidän on helppo rakastaa lähimmäisiään ja olla hyödyksi sekä heille että itselleen.

Kokeneena ammattipsykologina voin kertoa että useimmilla rikollisilla on sisimmässään paljon vihaa, epävarmuutta ja hyvin vähän kykyä empatiaan. Tärkeä kysymys on seuraava: miksi niin monet muslimit saavat sellaisen kasvatuksen joka tekee heistä rikollisia?

Vastaan kysymykseen analogialla. Jotkin perheet tarjoavat lapsille hyvän kasvuympäristön. He oppivat ottamaan vastuuta, tuntemaan empatiaa ja tajuamaan että tuhoisat tunteet kuten viha, kateellisuus, kostonhalu jne. ovat negatiivisia ja että ne tulee pitää kurissa. Toiset perheet taas tarjoavat huonon kasvuympäristön: lapsista tulee yhteistyökyvyttömiä, haluttomia sopeutumaan yhteiskunnan sääntöihin, piittaamattomia muista ja itsestään jne. Tässä mielessä jokaisessa perheessä on oma kulttuurinsa, omanlaisensa tunne- ja kulttuuriympäristö joka muokkaa siinä kasvavia ihmisiä. Perheet ovat erilaisia ja voivat vaikuttaa ihmisten kehitykseen terveellisellä tai epäterveellisellä tavalla, ja sama pätee myös kulttuureihin.

Ei ole epäilystäkään että muslimikulttuuri tarjoaa yleisesti ottaen epäterveen kasvuympäristön. Sille ominainen vihan ihailu, naisellisten piirteiden (joita psykologiassa kutsutaan ”feminaksi”) tukahduttaminen, epävarma suhde kunniaan, uhrimentaliteetti ja kyvyttömyys nähdä yhteys oman käytöksen ja omien ongelmien välillä on kaikki omiaan luomaan epäkypsiä, aggressiivisia ja matalalla itsetunnolla varustettuja yksilöitä.

Pidetäänkö näkemyksiäsi poliittisina eikä ammattipsykologin esittäminä kiihkottomina havaintoina?

Minua ja kirjaani on toki kritisoitu. Kuten voitte itsekin kuulla, sanon asiat suoraan. Mutta kriitikoillani joko ei ole kokemusta työskentelystä muslimien kanssa tai sitten he ovat itse muslimeja. Kun luennoin opettajille ja sosiaalityöntekijöille kouluissa joissa on paljon muslimeja, he ovat aina samaa mieltä kanssani. Noissa tilaisuuksissa keskustelu ei koske sitä, olenko väärässä vai oikeassa, sillä he kaikki ovat tehneet täsmälleen samanlaisia havaintoja kuin minä. Luentojen päätteeksi siirrymme heti pohtimaan ratkaisuja. Kirjani arvosteltiin hiljattain tanskalaisten ammattipsykologien lehdessä PsykologNyt. Arvostelu oli hyvin myönteinen ja kirjaa kuvailtiin ”provosoivaksi herätyshuudoksi, vakuuttavaksi ja konkreettisiin esimerkkeihin perustuvaksi”. Myös monet sanomalehdet kirjoittivat siitä myönteisesti ja jopa kuuluisin muslimipoliitikkomme, Naser Khader, joka on itsekin kirjoittanut kirjan muslimikulttuurista, antoi siitä myötämielisen lausunnon. Khaderin mukaan ”Nicolai Sennelsin ammattikokemus on poikkeuksellinen ja hänen selkeät esimerkkinsä tekevät tästä kirjasta pakollista luettavaa jokaiselle opettajalle ja sosiaalityöntekijälle”. Ihmiset joilla on kokemusta muslimeista pitävät minua kokeneena ammattipsykologina.

Mikseivät media ja akateemiset piirit reagoi millään tavoin? Johtuisiko tämä siitä että ne toimittajat ja yliopistoväki, joilla on niin sanoakseni oma lehmä ojassa myönnytyspolitiikassa, olisivat vaarassa joutua luopumaan urastaan? Paluu assimilaatiopolitiikkaan merkitsisi monille monikultturismista uran tehneille ihmisille mediassa ja yliopistoissa henkilökohtaista katastrofia.

Tärkein opinkappale akateemisissa piireissä on se että syyn ja seurauksen laki ei päde muslimien kohdalla. Tarkoitan syyllä ja seurauksella yksinkertaisesti sitä että ihmiset luovat itse oman elämänsä. Yliopistomaailmassa opetetaan että köyhien ja yhteiskunnalle vahingollisten ihmisten kohtalo on meidän muiden käsissämme. Kuitenkin on selvää että muslimit ovat itse vastuussa ongelmistaan kieltäytymällä integroitumasta, oppimasta tanskaa, tarjoamasta lapsilleen koulutusta, työskentelemästä, avautumasta läntiselle kulttuurille jne. Naisellisten piirteiden tukahduttaminen on erityisen vahingollista sekä heidän naisilleen, miehilleen ja lapsilleen että mahdollisuudelle rakentaa vapaita, demokraattisia ja humaaneja yhteiskuntia. Yliopistoväen mielestä syyn ja seurauksen laki pätee ainoastaan rikkaiden ihmisten kohdalla: kun he ovat epätoivoisia tai epäonnistuneita, se on heidän omaa syytään ja heille ihan oikein… Naurettavaa. Jos emme halua näyttää ihmisille, missä määrin he ovat itse vastuussa ongelmistaan, kuinka voimme opettaa heitä ratkaisemaan nuo ongelmat?

Iso-Britannia ja Ruotsi tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi on Euroopan mestari lakaisemaan ongelmat maton alle. Tanskaa taas pidetään joskus eräänlaisena vapaamman keskustelun edelläkävijänä. Mutta tämä käsitys Tanskasta ei ehkä ole täysin oikea – osa tanskalaista mielipideilmastoa ovat kuitenkin edelleen Tøger Seidenfaden ja DR. Onko Tanskan politiikassa siis muuttunut viime vuosina niin paljon kuin puheista voisi päätellä?

Tanska on maailmankuulu avoimesta islamia ja muslimimaahanmuuttoa koskevasta keskustelusta. Ja tämä huomio on epäilemättä ansaittu. Sanomalehdissä julkaistaan jatkuvasti kirjeitä joissa kritisoidaan islamia ja muslimien epäonnistunutta integraatiota. Tanskalaiseen kulttuuriin yksinkertaisesti kuuluu, että ihmisiä jotka suuttuvat arvostelusta ja menettävät malttinsa pilkataan julkisesti. Meillä on toki myös ihmisiä jotka eivät tajua islamin ja etnisten jännitteiden vaaraa. Ei ole epäilystäkään että äärivasemmistolaiset lehdet kuten Tøger Seidenfadenin Politiken menettäisivät lukijoita – ja siten myös rahaa – jos ne ottaisivat realistisemman asenteen näihin ongelmiin. Mutta ne menettävät lukijoita joka tapauksessa ja ainoat äärivasemmistolaiset puolueet, Enhdeslisten ja De Radikale Venstre, ovat nekin hiljalleen valumassa eduskunnan viemäristä alas. Normaali kadunmies ja -nainen näkee selvästi mitä maallemme on tapahtumassa. Hän tapaa aggressiivisia muslimeja diskoissa, lastensa kouluissa, metrossa jne. On tärkeää että ihmiset puhuvat näistä asioista. Jokainen joka mainitsee muslimimaahanmuuttoa koskevista huolistaan vaikkapa työpaikalla auttaa monia työtovereitaan ajattelemaan asiaa ja puhumaan siitä avoimemmin töissä, perheaterioilla jne.

Jos saisit päättää, mikä olisi tärkein muutos jonka tekisit tavassa käsitellä muslimimaahanmuuttajia?

Ihmisten kutsuminen täysin erilaisesta kulttuurista asumaan meidän maissamme on suurin sosiologinen koe ihmiskunnan historiassa ja on selvää että se päättyy huonosti. Syvällekäyvät muutokset kokonaisen maanosan demografiassa ovat äärimmäisen vaarallisia. Maahanmuuttajat joilla ei ole halua assimiloitua – siis omaksua kulttuurimme ja tulla länsimaalaisiksi – eivät kuulu tänne. Meidän pitäisi löytää planeetaltamme jokin paikka jossa sellaiset ihmiset voisivat elää ilman painetta sopeutua ja jossa heidän yhteiskunnalle haitallinen käytöksensä, uskonnollinen fanatisminsa ja taloudellinen taakkansa ei vahingoittaisi heidän ympäristöään.

Maahanmuuttokriittisillä keskustelupalstoilla myönnytyspolitiikkaa pidetään onnistuneen integraation täydellisenä vastakohtana. Etenkin muslimivoittoisilla alueilla asuneet tanskalaiset ja ruotsalaiset sanovat että myönnytykset saavat muslimit vain vaatimaan lisää. Onko myönnytyksillä vaikutusta rikollisuuteen? Ovatko kaikki myönnytykset pahasta vai näetkö niissä joitakin valoisia puolia?

Myönnytykset vahvistavat epäilemättä muslimien tunnetta että he ovat voimakkaita ja oikeassa. Se saa myös meidät näyttämään heikoilta heidän silmissään. Heidän uhrimentaliteettinsa kasvaa joka kerta kun joku myönnytyspolitiikan harjoittaja avaa suunsa. Myönnytykset nimittäin kuuluvat läntiseen perinteeseen. Me odotamme että tekemällä kompromisseja ja olemalla ystävällisiä saamme toiset tuntemaan kiitollisuutta ja tekemään parhaansa ratkaistakseen ongelmansa. Muslimit ajattelevat toisin – heidän kulttuurissaan koira joka haukkuu kovimmin pääsee päälliköksi.

Me olemme tottuneet ajattelemaan että vain pienet koirat haukkuvat – isojen koirien ei tarvitse haukkua, koska ne voivat tehdä mitä haluavat. Kun ne haukkuvat, ajattelemme että ne ovat epäkypsiä ja tarvitsevat vain lisää kasvatusta. Tekemällä myönnytyksiä ja kompromisseja omien arvojemme suhteen saamme muslimit pitämään meitä heikkoina ja haavottuvaisina, ja he tuntevat yhä vähemmän tarvetta sopeutua kulttuuriimme. Myönnytyspolitiikka on kuolettava seuraus kyvyttömyydestä ymmärtää tätä oleellista eroa läntisen ja islamilaisen kulttuurin välillä.

Pahinta mitä myönnytyspoliitikot ja poliittinen korrektius ovat saaneet aikaan on se että monet ihmiset pelkäävät sanoa mielipiteensä. Ihmiset pelkäävät vaikuttavansa rasistilta tai saavansa huonon maineen. Minun neuvoni heille on: älkää välittäkö! Jos näkisitte neljän pojan raahaavan tyttöä hiuksista – ettekö yrittäisi estää heitä? Jos olette vakavasti huolissanne islamista ja muslimimaahanmuutosta – eikö teidän vastuunne ole puhua siitä?

Nuin, järeää ja asiantuntevaa tekstiä jonka pitäisi olla tuttua jokaiselle suomalaisella.

Miksikö? Meillä on ollut vuosikymmeniä niin sanottu kansallinen vähemmistömme, Romaanit. Heidän kulttuurinsa on myös juuri uhrimentaliteetin hallitsema, kyvytön etsimään vikaa omasta itsestään, niin henkilöstä kuin kulttuuristaan. Vika on aina jossain muualla – toisessa ihmisessä, yhteiskunnassa jne.

Entä voimmeko me, valtaväestö olla ylpeitä siitä, että meillä on kyky etsiä virheitä jopa omista teoistamme? Että osaamme katsoa peiliin, tunnustaa vikamme ja pyytää vilpittömästi anteeksi? Ei, emme voi.

Miksikö? Me olemme antaneet oman kulttuurimme pikkuhiljaa luisua samaan kastiin noiden edellä olevien kanssa. Liukuminen alkoi noin 20-25 vuotta sitten hiljakseen. Nyt mennään jo lujaa. Ja vauhti vain kiihtyy kiihtymistään. Olemme kohta kulttuuri jossa syy on yhteiskunnan, kun yksilö paskoo omiin housuihinsa eikä kykene, osaa eikä halua sitä edes siivota pois, sillä paskojahan on uhri. Kaltoin kohdeltu kulttuurinsa edustaja jota ei osata ymmärtää ja auttaa.

Enkä nyt puhu vanhuksista tai sairaista, jotka makaavat liikuntakyvyttöminä sängyissään.

Mutta eihän se mitään. Onhan sillä työllistävä vaikutus ja valtio maksaa sekä kouluttaa. Tulee kursseja joissa opetetaan serlan, ehkä jopa luxus embon käyttöä. Loistavat tulevaisuuden näkymät.

Tosin luulen, että tuokin ongelma hoituu lisäämällä maahanmuuttoa.

Mielenkiintoista

Vaikka blogi on ollut erinäisistä syistä johtuen vaiti pidemmän aikaa, niin kiitos kuites kävijöille jotka oletten täällä käynneet.

Samoista, erinäisistä syistä johtuen jouduin tänään tänne kirjautumaan ja samalla katsoin hieman tilastoja. Mikä sopisi paremmin uuteen vuoteen, kuin blogiin hakusanalla ”jäykistynyt siitin” saapunut vierailija. Toivottavasti hän ei sitä kuitenkaan ollut ajatellut allekirjoittaneelle tarjota.

Toivotan kaikille lukijoille ja muillekin vierailijoille parempaa Uutta Vuotta ja toivottavasti tässä mennestäkin on jäännyt jotain hyvää mieleen ja eloonne.

hannes

Entä jos Helsingin Sanomat valehtelee?

Taas mainiosta Mediaseurannasta poimittu uutinen; Esa Mäkinen: Entä jos Supo valehtelee?

Tuo uutinen on julkaistu Suomen Totuus – tuossa laadukkaassa julkaisussa joka puhuu aina totta, ei edes vääristele asioita mitenkään edistääkseen omaa maailmankuvaansa.

Mäkinen  leikkii ajatusleikillä, että Suojelupoliisi päättää ryhtyä valehtelemaan ja ajamaan omaa maailmankuvaansa. Mielenkiintoinen leikki sinänsä, mutta sitä voi leikkiä myös toisin päin.

Helsingin Sanomat julkaisee kirjoituksen toimittajansa suulla, esimerkiksi poliitikosta joka edustaa sitoutumattomana Persuja Helsingin kaupunginvaltuustossa. H-S toimittajan suulla voi vedota mihin lystää tai kieltäytyä kommentoimasta yksittäistapausta – mitään perusteluja ei tarvita. Toimittaja voi keksiä tarinaansa aivan mitä haluaa, siteeksi totuuteen riittää että edustajan nimi ja puolue on kirjoitettu oikein.

Kyseinen edustaja on pulassa. Hän ei pääse edustamaan puoluettaan mihinkään tärkeään elimeen jne, eikä hän voi edes puolustaa itseään, koska toimittajaa ei kiinnosta totuus.

Kaukaa haettua? Ehkä, ehkä ei.

Toinen esimerkki. Samaisen lehden toimittaja vaahtoaa kuinka ilmasto lämpiää ja sanojensa tueksi laittaa tutkimustietoa. Kyseenalaistamatta tai tarkistamatta asioita mitenkään tai mistään.

Valehteliko toimittaja? Ehkä, ehkä ei.

Ei hän ainakaan kertonut totuutta joka tuli julkisuuteen melko pian edellisen uutisen jälkeen. Miksikö? No, ei häntä kiinnosta totuus vaan se, että ihmiset uskovat hänen maailmankuvaansa.

Korhola – Suunnitelma B

Korhola – Ihmettelyä

Ja entäpä nämä riemastuttavat uutiset jotka saavat ilmastouskovilta vielä paskat housuun ja jokusen ison viskaalin pallit tutisemaan.

Paljastunut ilmastohuijaus

Tämä ei ole savuava ase vaan sienipilvi

Thors – oletko ulkoavaruudesta?

Taas Mediaseurannasta napattu uutinen, Thors: Vanhanen pelkää turhaan pakolaistulvaa. Ja kerrankin, siis oikeasti kerrankin Vanhasen suusta on tullut jotain järjelliseen ajatuskulkuun viittaavaa asiaa. Ainiin, Pesä-Masa onkin todistettavasti Valkoinen Heteromies, ei ihme Astrid-tädin lausunto siihen nähden.

Ministeri Thors on sitä mieltä, että luvallisesti Suomessa oleva ulkomaalainen saa vapaasti asettua asumaan minne hän haluaa. Ministeritason kommarifemakko on tuossa aivan oikeassa – niin heillä onkin. Ja pitääkin olla, se kuuluu käsittääkseni vapaan ihmisen perusihmisoikeuksiin.

Mutta mitä haluaa Ministeri Thors – kaikista ismisoikeuksista piittaamatta hän haluaa rajoittaa vapaiden ihmisten asumisoikeutta siellä missä he kokisivat viihtyvänsä. Omiensa joukossa.

Aivan mahdollinen rakas lukijani, käsitit oikein ministeri Thorsin aivottomuuden, fasistisuuden ja vallanhimon hallita vapaita ihmisiä. Ikäiseni ihmiset muistaa hyvin entisen itänaapurimme ja siellä olleen järjestelmän, mikä sivumennen sanoen ei eronnut lainkaan natsisaksan vastaavasta.

No, ministeri Thors haluaa Suomeen saman järjestelmän jossa valtio päättää missä ihminen saa asua.

Ministeri Thors sanoo:

Henkilöillä, joilla on laillinen asumisoikeus Suomessa, on oikeus asettua jonnekin.

Ja samaan hengenvetoon ministeri Thors jatkaa:

Pakolaisten vapaa oikeus asettua valitsemaansa paikkaan johtaa Thorsin mukaan gettoutumiseen, muun Euroopan esimerkin mukaan. Tarvitaan valtion suojelusta.

Valtion suojelua? Vaiko valtion hallintaa ihmisiä kohtaan joita valtio (ministeri Thors etunenässä) pitää kykenemättöminä itselliseen ajatteluun ja itsestään huolehtimiseen. Minusta moiset lausunnot alkaa olemaan melkoisia viittauksia oman rodun paremmuuteen muihin verraten.

Kuten jo taisin aikaisemmin ilmaista – natsi on natsi, on se puettu RKP:N tai Hitlerin kaapuun.

Edit:

P.S. Hiukan harmittaa ettei  tämä ennustukseni toteutunut aivan kirjaimellisesti. Pekkarisen sijasta avautumaan alkoikin Pesä-Masa.

Krusifiksi ja sen kirous

Olin päättänyt mielessäni, etten puutu isommin tähän asiaan muuta kuin jotain kommentoimalla, sillä asiasta ovat kirjoittaneet minua monin verroin taitavammat ja älykkäämmät  ihmiset. Vasarahammer, Lady Steel, ja Kullervo. Varmaan moni muukin, mutta en ole vain huomioinut.

Se miksi päädyin tekemään väyryset tässäkin asiassa johtuu ihan joistain kommenteista Kullervon postauksen palautteissa. Mielestäni monelta jäi tajuamatta itse sanoma tuosta kirjoituksesta (en toki väitä että itsekään sitä olisin tajunnut) – ja siinä syy miksi käsittelen asiaa täällä, omassa pytingissäni, ihan siksi, että on hyvinkin todennäköistä jotta käytän kieltä jota ei toisen tontille suolleta. Ellei ole lupa peltojen lannoitukseen – kumpa valtiokin joskus tajuisi tuon.

Tärkeätä on myös mahdollisen lukijan tajuta se, että jäljempänä tuleva suolto on vain allekirjoittaneen mielipiteitä tai mielenilmaisuja.

Lähdetään alusta, ihan siksi, että saatte rautalankaväännöksen ja minä pidemmän kirjoituksen aikaan. Kullervo, toki minunkin mielestäni kirjoitti tunnepitoisesti asiansa – ja miksi ei saisi, onko tunteet kielletty rationaaliselta ihmiseltä? (feministien mielestä muuten on, jos rationaalinen on VHM).

Olen itse uskoton ihminen, enkä koskaan ole edes ymmärtänyt miksi ihminen uskoonsa tarvitsee reliikkejä – kirkkoa, krusifikseja ja niin edelleen. Eikö ihminen ole yhtä jumalansa kanssa ihan keskenään? Eikö Raamattu ole ole Pyhä Kirja ja sen opit ja Jeesuksen sanomat se mitä usko on? Eikö Kristus, Pelastaja sanonut jotenkin silleen, että ei sinun kuvia pidä kumartavan? Eikö Pyhä Kirja sano, hyväksy niin sinut hyväksytään ja, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven?

Perimätiedon mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen, eikö jumaluus silloin ole ihmisessä itsessään – ei reliikeissä? Korostan sitä, että puhun nyt uskosta – vakaumuksesta, en kirkosta joka on instituutio. Eikä tarkoitus ole loukata ketään, vaan koittaa ymmärtää ihmisten reaktiot asioihin.

Suomea tunnustava Rouva päätti Italiassa, että häntä loukkaa Krusifiksit koulujen seinällä – se on ihan okei – hänellä on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen. Hänellä on myös täysi oikeus suojella lapsiaan saamasta Krusifiksista mahdollisia Kristuspartikkeleita joita siitä saattaa leviä – ovathan ne samassa huoneessa kuin hänen lapsensa.

Kyseisellä Rouvalla on myös oikeus – koska laki sen sallii – tehdä asian eteen jotain, hän käytti oikeuttaan hyväksi. Täysin laillisesti. Huomatkaa tämä l a i l l i s e s t i.

Rouva teki minkä hän koki oikeaksi suojellakseen lapsiaan sika Kristuspartikkeleilta. Edelleen korostan sitä, että hän teki vain sen mihin kyseessä olevan maan laki antoi mahdollisuuden – onko se siis loppupelissä hänen vikansa, että asiassa kävi miten kävi?

Minusta ei ole – kukapa meistä ei suojelisi lastaan saastaisilta partikkeleilta, esim vuohipaimenpartikkelit on kovin vaarallisia olen kuullut.

Noniin, Rouvalla siis oli oikeus tehdä  tekonsa – kuten Suomessakin maahanmuuttajilla on oikeus kusta isäntäväen aamupuuroon jos niin kokevat oikeutetuksi, eikä  isäntäväki voi mitään – sekään ei ole  tämän maahanmuuttajan vika. Hänkään ei vain ymmärrä ihmisyydestä mitään vaan toimii miten hänen annetaan toimia. Pikku lapsikin tekee mitä haluaa jos hänelle ei jyrkästi kerrota missä on rajat.

Mutta nyt – se tekikö tämä Rouva Soile Lautsi sitten oikein?  Vaikka kaikki lait ja oikeudet olivat hänen puolellaan? Ei, ei hän tehnyt.

Tämä vitun lehmä, paskakasa, ei tunne yhtään kiitollisuutta maata kohtaan jossa hän saa elää, maa joka antaa hänellä suojan, maa joka kouluttaa hänen lapsensa jne. Ei, tämä saatanan itsekäs feministikusipää hyökkää kättä vastaan joka häntä ruokkii.

Hän kusee maan perintekkäisiin aamumuroihin pelkästään omista, itsekkäistä syistä. Hänelle ei kelpaa se mitä maa tarjoaa –ei – hän on suomalaisten femistien tuotos, “nainen” jolla oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia.

Pahinta on asiassa se, että tämä paska ei uskalla edes tehdä asiaa reilusti.

Ei varmaan lienee kelleen selvää miten allekirjoittanut ymmärsi Kullervon kirjoituksen. Ja jos et lukenut alussa olleita linkkejä, niin älä lue enää ollenkaan.