Hajanaista pohdintaa

Tuossa taas ajan ja mielenkiinnon salliessa, tuli lueskeltua ansiokkaiden kirjoittajien blogeja. Yksi niistä oli Yrjö Perskeles ja yksi hänen kirjoitukseensa laittama kommentti sai hiukan pohdiskelemaan ikäluokkaamme. Eli 60-luvulla syntyneitä, osin pohdinnat pätee myös varmaankin myös 50-luvun loppupuolella syntyneisiin.

Ykä sanoo:

Joo, enhän minäkään kyllä mummaani tarvinnut sen takia, että olis ollu olkapäätä johon itkeä. Isovanhemmat vaan toivat elämään semmosta mukavaa pullantuoksua ja sanoisinko vanhemman ihmisen viisautta. Me molemmat ollaan vissiin kumminkin semmosta sukupolvea, joka ei tarvinnut tietokonepelejä, tekemistä löytyi muutenkin, mutta ollaan myös sellaista sukupolvea, joka älysi välillä pysähtyä ja kuunnella. Vanhusten jutuista löytyi tuulahdus menneiltä ajoilta, ja niitä oli kiva kuunnella.

Asia on varmasti pitkälle noin, joka suhteessa. Lisäksi meillä, varsinkin pojanklopeilla oli yllättävän paljon vapautta tehdä kolttosia – ja saada niistä kolttosista ihan ansaitusti punertava pers’nahka. Ja ei hyvä lukija, punertamisen syynä ei ollut papit tai muut poikakuoron johtajat jotka tykkäävät harjoittaa peräpuolisinfoniaa, vaan ihan tervejärkiset ukit ja isät, remmi tai koivuniemen herra apulaisinaan.

Olemme oikeastaan melkoisen etuoikeutettu ikäryhmä, olemme saaneet lapsuudessa ja nuoruudessa nähdä kuinka isovanhempiemme ja vanhempiemme kova työ on nostanut maamme ahdingosta siksi hyvinvointiyhteiskunnaksi joka nykyään maksaa sinunkin opintosi, terveytesi jne.

Olemme myös etuoikeutettu ikäryhmä siksi, että olimme nuoria aikuisia, kun tuon hyvinvointiyhteiskunnan alasajo alkoi.

Olemme myös etuoikeutettuja siksi, että näemme edelleen kuinka johtajamme kilpaa myyvät vanhempiemme ja isovanhempiemme työtä ja saavutuksia vieraille. Myyvät arvomme kansana ja yksilönä.

Ja etuoikeutemme sen kun jatkuu, olemme ikäryhmä, että kaiken tuon edellä olevan lisäksi, saamme nähdä yhteiskuntamme tuhon. Kuka olisi uskonut siinä riemun huumassa, kun itäinen naapurimme lakkasi olemasta työläisen ainoa ja oikea paratiisi, että saame nähdä myös tämän kaiken?

Me olemme myös etuoikeutettuja jos olemme osanneet saada omat lapsemme kuuntelemaan, kuten itse kuuntelimme aikoinaan. Meillä isolla osalla on jo lapsia äänestysiässä, tai ainakin lähestyvät sitä hyvää vauhtia.

Jos olemme osanneet nauttia siitä upeasta etuoikeudesta jonka nainen ja mies voi saada, niin maallamme on vielä mahdollisuus. Ja se etuoikeus on vanhemmuus, siis ymmärrä hyvä lukija v a n h e m m u u s. Ja ei, vanhemmuus ei tarkoita olemista lapsen paras kaveri, ne lapsi saa etsiä ihan muualta.