Krusifiksi ja sen kirous
Olin päättänyt mielessäni, etten puutu isommin tähän asiaan muuta kuin jotain kommentoimalla, sillä asiasta ovat kirjoittaneet minua monin verroin taitavammat ja älykkäämmät ihmiset. Vasarahammer, Lady Steel, ja Kullervo. Varmaan moni muukin, mutta en ole vain huomioinut.
Se miksi päädyin tekemään väyryset tässäkin asiassa johtuu ihan joistain kommenteista Kullervon postauksen palautteissa. Mielestäni monelta jäi tajuamatta itse sanoma tuosta kirjoituksesta (en toki väitä että itsekään sitä olisin tajunnut) – ja siinä syy miksi käsittelen asiaa täällä, omassa pytingissäni, ihan siksi, että on hyvinkin todennäköistä jotta käytän kieltä jota ei toisen tontille suolleta. Ellei ole lupa peltojen lannoitukseen – kumpa valtiokin joskus tajuisi tuon.
Tärkeätä on myös mahdollisen lukijan tajuta se, että jäljempänä tuleva suolto on vain allekirjoittaneen mielipiteitä tai mielenilmaisuja.
Lähdetään alusta, ihan siksi, että saatte rautalankaväännöksen ja minä pidemmän kirjoituksen aikaan. Kullervo, toki minunkin mielestäni kirjoitti tunnepitoisesti asiansa – ja miksi ei saisi, onko tunteet kielletty rationaaliselta ihmiseltä? (feministien mielestä muuten on, jos rationaalinen on VHM).
Olen itse uskoton ihminen, enkä koskaan ole edes ymmärtänyt miksi ihminen uskoonsa tarvitsee reliikkejä – kirkkoa, krusifikseja ja niin edelleen. Eikö ihminen ole yhtä jumalansa kanssa ihan keskenään? Eikö Raamattu ole ole Pyhä Kirja ja sen opit ja Jeesuksen sanomat se mitä usko on? Eikö Kristus, Pelastaja sanonut jotenkin silleen, että ei sinun kuvia pidä kumartavan? Eikö Pyhä Kirja sano, hyväksy niin sinut hyväksytään ja, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven?
Perimätiedon mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen, eikö jumaluus silloin ole ihmisessä itsessään – ei reliikeissä? Korostan sitä, että puhun nyt uskosta – vakaumuksesta, en kirkosta joka on instituutio. Eikä tarkoitus ole loukata ketään, vaan koittaa ymmärtää ihmisten reaktiot asioihin.
Suomea tunnustava Rouva päätti Italiassa, että häntä loukkaa Krusifiksit koulujen seinällä – se on ihan okei – hänellä on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen. Hänellä on myös täysi oikeus suojella lapsiaan saamasta Krusifiksista mahdollisia Kristuspartikkeleita joita siitä saattaa leviä – ovathan ne samassa huoneessa kuin hänen lapsensa.
Kyseisellä Rouvalla on myös oikeus – koska laki sen sallii – tehdä asian eteen jotain, hän käytti oikeuttaan hyväksi. Täysin laillisesti. Huomatkaa tämä l a i l l i s e s t i.
Rouva teki minkä hän koki oikeaksi suojellakseen lapsiaan sika Kristuspartikkeleilta. Edelleen korostan sitä, että hän teki vain sen mihin kyseessä olevan maan laki antoi mahdollisuuden – onko se siis loppupelissä hänen vikansa, että asiassa kävi miten kävi?
Minusta ei ole – kukapa meistä ei suojelisi lastaan saastaisilta partikkeleilta, esim vuohipaimenpartikkelit on kovin vaarallisia olen kuullut.
Noniin, Rouvalla siis oli oikeus tehdä tekonsa – kuten Suomessakin maahanmuuttajilla on oikeus kusta isäntäväen aamupuuroon jos niin kokevat oikeutetuksi, eikä isäntäväki voi mitään – sekään ei ole tämän maahanmuuttajan vika. Hänkään ei vain ymmärrä ihmisyydestä mitään vaan toimii miten hänen annetaan toimia. Pikku lapsikin tekee mitä haluaa jos hänelle ei jyrkästi kerrota missä on rajat.
Mutta nyt – se tekikö tämä Rouva Soile Lautsi sitten oikein? Vaikka kaikki lait ja oikeudet olivat hänen puolellaan? Ei, ei hän tehnyt.
Tämä vitun lehmä, paskakasa, ei tunne yhtään kiitollisuutta maata kohtaan jossa hän saa elää, maa joka antaa hänellä suojan, maa joka kouluttaa hänen lapsensa jne. Ei, tämä saatanan itsekäs feministikusipää hyökkää kättä vastaan joka häntä ruokkii.
Hän kusee maan perintekkäisiin aamumuroihin pelkästään omista, itsekkäistä syistä. Hänelle ei kelpaa se mitä maa tarjoaa –ei – hän on suomalaisten femistien tuotos, “nainen” jolla oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia.
Pahinta on asiassa se, että tämä paska ei uskalla edes tehdä asiaa reilusti.
Ei varmaan lienee kelleen selvää miten allekirjoittanut ymmärsi Kullervon kirjoituksen. Ja jos et lukenut alussa olleita linkkejä, niin älä lue enää ollenkaan.
Hyvä kirjoitus. Tämä näyttäisi olevan aika keskusteluuaherättävä aihe. Yllättävän sellainen, jopa vanhan kirjoitushistorian ja – muistin perusteella.
Toisaalta tässä on kiteytettynä aika pitkälle se mistä nyky-yhteiskunnassamme on kyse.
Kiitos. Onhan se, mutta hyvä niin – sehän kertoo että jossain vikaa. Eihän asioista jotka kohdillaan ole mitään keskustelimista.